T = Total depravity (täydellinen turmelus).

Jotkut kirjailijat onnistuvat luomaan tunnelman ja puitteet jotka tempaavaat mukaansa vaikka itse kertomus olisikin kallistumassa banaalisuuteen. Juuri tälläinen on Jessie Burtonin "Miniatyrmakaren" jonka tapahtumapaikkana on Amsterdam 1600-luvun loppupuolella. Vuosisata oli Hollannin ns kultainen vuosisata jolloin mm Itä-Intian komppania sai alkunsa. Burtonin tarina on keskittynyt kuvamaan rikkaan kauppiasperheen tunnelmia avioliittossa ja muissa liitoissa. Aika synkkä juttu mutta tästä voisi kehkeytyä jännittävä elokuva koska Amsterdamissa riittää kolkkoja kortteleita ja taloja kulisseiksi.

Kirjaa lukiessa tuli jopa mieleen että olisi mienlenkiintoista pistäytyä Amsterdamissa ja perehtyä paremmin kaupungin historiaan. Tämä mieliteko tuli yllätyksenä! Aikaisemmat reissut Amsterdamiin eivät olleet mitään hymypatsaan jakelureissuja.

Ensimmäinen käynti Amsterdamissa tehtiin autoillen. Maksoimme itsemme kipeäksi saastaisesta huoneistosta katon rajassa ja jahtasimme verstasta joka korjaisi auton ikkunan jonka joku oli kokenut välttämättömäksi lyödä sisään yön aikana. Pahaa teki myös monet ränsistyneet pilviveikot jotka istuivat kadulla koira seuralaisena. Sääli siis koiria.

Seuraava reissu oli työmatka, juhannusaatto Amsterdamissa, njaa.. Tunnelmaa kohotti hieman kun kollega sanoi (vahingossa?) miespuoliselle tarjoilijalle: "Can we play?" laskua pyytäessä. Ei niinkään huvittavaa oli ns tavallisten hollantilaisten myönteinen suhtautuminen Red Light Districtiin. Meitä kehoitettiin menemään sinne turisteeraamaan ja kun kysyin että miksi, vastatus oli,  It's fun! Kun virkoin että prostituutio ei ole mielestäni koskaan hauskaa, tuumasivat varmaan että edustamme pohjolan kalvinistikerhon TULIP-komiteaa. Kuin kohtalon ivaa, marsimme sinne vahingossa illala ja en voinut olla näkemättä perheitä jotka kävelivät verkkaisesti näyteikkunoiden ohi jossa naiset poseerasivat neon-bikineissä. Masentava business.

Toisella työreissulla seuraan lyöttäytyi anorektinen opiskelija joka ei tehnyt mitään  muuta kuin suunnitteli mitä ja missä syötäisiin seuraavaksi. Parin päivän jälkeen tunsin itseni yhtä notkeaksi kuin Uuden-Seelannin kakapoo kun taas aliravittu seuralainen tyytyi eteerisenä pyörittelemään ruokaansa lautasella. Hän oli sitten varmaan se irresistible grace ja minä se paatunut. Heti kotiinpalattua sanoin hänestä vastuussa olevalle etttä nyt on sitten aika pistää henkilö hoitoon, jos ei haluaa lähettää häntä kotiin ruumisarkussa.

Näitä muistellessa mietin että milloinkas sitä pääsisi taas käväisemään Amsterdamissa.