perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tuli yks'kaks mieleen Retu kengät ja ponnulauta

Joskus tulee mieleen asioita joita ei ole ajatellut vuosiin, okei vuosikymmeniin, ja yhtäkkiä kuin kirkkaalta taivaalta on kuva mielessä aivan kuin eiliseltä.  No asiaan: muistatteko Retu kengät? Pieni vinkki, sammettiset kengät läskipohjalla. Minulla oli sellaiset vihreät kun aloitin toiselle luokalle Synkkärin koululla. Oli ne jalassa kun piti opetella bussilla matkustamista koululta kotiin, isä ajoi autolla perässä. Jostain käsittämättömästa syystä en tietenkään jäänyt oikealla pysäkillä kyydistä, mutta kengät oli ihan yes.

Se toinen asia oli ne ponnulaudat koulun pihalla, niitä kokeilisin uudestaan heti jos tilaisuus tarjoituisi. Mahtava tunne kun kaveri hyppäsi laudalla omalla puolellaan ja lennätti korkealle ilmaan! Pitäisikö lanseerata ponnulauta revival? No, tietenkin vahvistettu versio. Jos ei muuten niin voisi ainakin rakentaa omalle pihalle kokeiltavaksi. Ponnausta voi pitää vähänniinkun arkojen bungy jumpina.

Nyt meni niin nostalgian puolelle että on ihan pakko soittaa Frederikiä!
Frederik – Tulin, näin ja voitin

P.S Nyt on siis kyse VIHREISTÄ Retu-kengistä eikä niistä rumista ruskeista joita tulee esiin Googlatessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti