lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvyyttä uudelle vuodelle

Joulukukat, hyasintit ja tulppaanit, parhaimmillaan ja ollaan jo uuden-vuoden aatossa!

Jos tavan mukaan kerrataan mennyttä vuotta, ja jätetään pois kansainväliset kohutapahtumat kuten terrorismi, Brexit ja klovnin valinta presidentiksi USA:ssa, mieleen tulee Särkänniemen kaksinaamainen defiinien siirto pahamaineiseen konkurssin partaalla olevaan Atticaan Kreikassa. Delfinaariot ja muut eläintarhat yleensä painottavat lajien suojelua, joka oikeuttaa esim. merinisäkkäiden pidon vankeudessa.

Eläinyksilöitä hyödynnetään mainonnassa jotta näytökset tulisivat persoonallisemmaksi. Siksi on sitäkin kummmallisempaa että Särkänniemi luovutti neljä delfiiniään (Veera,  Delfi, Leevi ja Eevertti) Kreikkaan elokuussa taloudellisen kannattomuuden takia. Kaikki aikaisemmat vakuutukset delfiinien hyvinvoinnin tärkeydestä katosivat sen sileän tien yhdessä elokuisessa yössä. Ei puhettakaan että delfiinit olisivat saaneet jäädä odottamaan reservaatin valmistusta johon heidät olisi voitu siirtää parin vuoden kuluessa. Delfiinit yksilöinä eivät enää olleet tärkeitä Särkänniemen johtajalle Miikka Seppälälle. Piinallista Suomelle ja eläintarhojen =, huvipuistojen tekohurskaalle imagolle että hommaa tehdään eläinten ja etenkin lajien hyväksi (conservation). 



Ei muuta kuin hyvää tulevaa vuotta!
;

2 kommenttia:

  1. mp

    Rammsteinistapa oon kuullu! ;)

    Napakoita, suorasukaisia ajatuksiasi julki myös 2017, kiitos. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kitos, sitä samaa ja hyviä lukuhetkia Iijoen uomassa!

    VastaaPoista