Olen päättänyt että vähintään kerran vuodessa luen romaanin suomen kielellä. Joskus sitä tapahtuu usemminkin mutta vähintään kerran. Viime kesän jälkeen aloitin lukemaan Katja Ketun kirjoittaman "Kätilo" jota suositeltiin kirjakaupassa. Alku oli todella sitkeää, en tahtonut päästä tarinaan sisälle millään. Sitten joulun maissa otin uuden otteen kirjasta ja tarina tuntui aivan erilaiselta ja kiinnostavalta. Varsinkin kun näin kirjailijan kuvan netissä ajattelin heti että tälta se päähenkilö näyttää. Tämä tarina pitää melkein lukea kahteen kertaan jotta omaksuu mitä alkusivun rivit tarkoittavat. Tarina ei tietysti ole historiallisesti dokumentoitu mutta puhuttelee siitä huolimatta, ehkä tyypillistä minulle että sotakoira Hilman kohtalo tuntui extra pahalta. Täta kirjaa lukiessa tuli myös mieleen kun yksi mieshenkilö tuli puhuttelemaan minua ja tätiäni vanhusten talon edustalla viime kesänä ja kysyi että olemmeko Sevettijärvelta. Veljeni joka oli ollut siellä Lapinvaelluksellaan meinasi kuolla nauruun kun kerroin tämän kommentin. Hän meinasi että tämä epäily ei ollut kovin imarreltavaa koska hän oli nähnyt Sevettijärvellä kolttamummon tilaavan vischykossun jo kymmeneltä aamulla...
mp
VastaaPoistavai sevettijärveläisiä sitä!
Kai seuraava tosi storykin sitten kuvaa sua.
Eli seuraa omakohtainen kokemus markka-ajoilta tuon kaltaisesta mummelista, joka Sevettijärven tien varressa piti kioskia ja myi meille kahdelle ohikiitävlle tomppelille kaksi munkkia ja kaksi kahvia a 1 mk.
Hampaaton mummo vetäisi esille taskulaskimen, siihen aikaan ylellisyystavara liki, ja näppäili yhteenlaskut ja sai, kumma kyllä, ilokseen yhteissummaksi 4 mk.
Halusi näyttää että 'on meillä pelit ja pensseli käytössä'.