Siirry pääsisältöön

Ei tämäkään laji

No nyt on sitten kokeiltu curlingiä ja totesin että sekään ei ole minun laji. Tuskin voin edes sanoa että oli kiva kokeilla koska en pääsyt edes niin pitkälle..
Olimme siis curlaamassa työporukalla johon kuuluu kaiken ikäisiä ja kokoisia kummastakin sukupuolesta. Saimme ensin hieman teoriaa ja sitten jäälle luudat kourassa ja eripariset kalossit jaloissa. Toinen kengä oli karhea pohjasta ja toinen oli mielettömän liukas. Sitä oli  myös jää, siis mielettömän liukas. Haparoin jäällä noin 30 sekunttia kunnes löin hanskat naulaan mielettyäni että tähän hommaan ei minusta ole. Kaikki muut tietysti alku haparoinnin jälkeen kiisivät jäällä luutineen kuin salamanterit mikä vielä ärsytti enemmän. Mutta koska olin kietäytynyt kerran niin eihän sitä voi perua noin helposti. Muut valittivat että huh huh tuleepa kuuma, en huomannut tätä ilmiötä vaan palelin. Kotiin tultuani mies kysyi jos oli ollut mukava ilta ja kun annoin kaunistellun version hän totesi että eihän minun tietenkään kannata altistaa itseäni moiselle riskille... ?? Tämä tempaus ei ehkä ollut aivan parasta imagolleni mutta aion hakea revanssin keilauksesta parin viikon kuluttua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Il dulci jubilo

Viikonloppu trippi Gysingeen, joulupöytä ja yöpyminen.  Muutama kuva majapaikasta Gysingessä. Tilava kortteeri meille kolmeen pekkaan! Iso extra että huoneessa ei ollut TV:tä ja että muut immeiset olivat ilmeisesti joulupöytäilleet aikaisemmin, joten ei tarvinnut tunneksia! Saunominen tynnyrissä kuului samaan pakettiin.  Kotona jälleen: Yöllä joku älypää oli laittanut jonkinlaisen räjähteen naapurin postilaatikkoon, tosi vekkulia. Olisin päästänyt K9-unitin ulos jos olisin herännyt, ehkä vintiöt olisivat saaneet sööttishokin!  Ei muuta kuin Il dulci jubiloa kaikille joulumielisille! 

Tuulen voima

Kävimme tänään katselemassa Johanneksen tuhoja, vaikka Tällberg ei edes ollut myrsky vyöhykkeellä kuten Taalainmaan pohjoisemmat osat. Ihmeellistä että suurin osa kaatuneista oli mäntyjä, ja olivat kaatuneet juurineen. Metsurit olivat tosi nopeita puhdistamaan ajoväylät mutta tienvarsilla oli todella paljon puita sikinsokin. 

Tuulinen Taalainmaa

Ja mitkä tuulet sitten! Ollaan juuri rajamailla missä on annettu varoitukset Johannes myrskystä eli Taalainmaalla, Tällbergissä. Parikymmentä kilsaa pohjoiseen on monen huushållit ilman sähköä ja puita kaatunut teille.  Toivottavasti tämä puhuri hiukan tyyntyy huomiseen että voi olla ulkona eikä vain aika mene köllötellessä hotellihuoneessa tai altaassa, viimeksi mainittua ei olla vielä katsastettu. Paikka vaikuttaa viihtyisältä - plussaa näköala Siljan järvelle. Näyttää olevan vieraina useita seurueita jotka koostuvat useammasta sukupolvesta.   Päästiin huoneeseen jo ennen kello kahtatoista, hieno juttu kun kerrankin tälläydyttiin aamulla ajoissa liikkeelle -liekö  Johanneksesta varoittelu sai meidät ripeästi matkaan.