Harva Meistä On Nautaa

Vielä matkamuisto Wienin reissusta. En kovin herkästi ota vastaan lehtisiä joita tuputetaan kaupungilla. Mutta nämä nuoret miehet olivat niin kovin ystävällisiä, kammattuja ja tupsahtivat eteeni ennen kun kerkisin varautua, joten danke schön.       Hotellilla huomasin että olin myös saanut kynän jossa luki EPO ja ajattelin että sehän passaaa suomalaiselle joka pitää hiihdosta. Seuraavaan kokoukseen kynä mukaan ja sitten katson jos kukaan reagoi.       Kynä ja lehtiset lojuivat päri päivää hotellissa pöydälla kunnes yhtäkkiä huomasin että eihän siinä luekaan EPO vaan jotain aivan muuta... nopea lehtisten selaus paljasti että taisin olla "hieman" hakoteillä taas kerran... WTF

Tässä om tämänhetkinenen näkymä ikkunasta, ei nyt mikään huippu mutta ei myöskään mikään parkkitalon seinä. Sunnuntaina kun tiirasin ulos ikkunasta niin eiköhän Rosenköningistä checkannut ulos aika hyvässä lihassa oleva rotta. Tunsin heti iloa että saan olla itseäni paremmessa seurassa. Kävin syömässä kuvassa näkyvässa kahvilassa joka ulkoa päin näytti ihan viihtyisältä paikalta mutta olikin aika pimeä ja kulunut murju. Ei toki mikään juottola. Viereiseen pöytääm, melkein syliin, tuli noin kolmikymmppinen pariskunta ja heillä meni tilatessa todella aikaa kun kysyivät kovin tarkasti hinnoista ja eri ruokalajeista. Sitten he halusivat tilata nan-eipää, tarjoilija yritti selittää että heillä ei ole mitään intialaista vaan ihan vaan itävaltalaista cuisinea. Ajattelin että tämä mössö mitä tarjoilette ei varmaan halua tunnustaa mitään kansallisuutta. Cuisine, hah! Minä olin jo tietysti tilannut wieninleikkeen  ja juomaksi vichyä sekä vastapuristettua appelsiini tuoremehua. Kaikki aivan...

Hehe, tuntuu taas että mitä isot edellä niin pienet perässä pätee edelleen Härmässä. Multikulti, kaunis ajatus ehkä mutta että se toteutus, kuka maksaa ja kuka jää ilman? Nähkää kerjäläiset, anteeksi EU-migrantit, resurssina vetoaa paikallinen poliitikko. Ei toki hänen takapihalla vaan koulun parkkipaikalla.  Varmaan tullaan Suomessakin kohta maksamaan sosiaaliturvaa käräjien kautta niille joille ei olla myönnetty turvapaikkaa, ilmaiset bussikortit ja uimakoulu. Keskiluokka on tähän asti maksanut veroja sen suurremitta kapinoiden joten varmaan se sutjautuu nytkin. Juupa juu, kyllä rupeaa 70-luvun aivopestyt vuodet muistumaan mieleen hyvin selvästi. Joten taaas mennään ja puristellaan nyrkkiä taskussa.

Luulen että Sevettijärvestä on tullut pitkäaikainen seuralainen joten ei muuta kuin sinne ensi vuonna keinolla millä tahansa. Veljeni lähtee varmaan sinne opastamaan, hän aloitti koko jutun pari vuotta sitten. Vedot on sitten lyöty että siellä tavataan ensi kesänä, en  tiedä miten kuuluisan Vichykossun kanssa käy mutta sehän nähdään sitten.

En tiedä miksi puhutaan loman vietosta, kyllä tämä lomaileminen on aikamoisen työpanoksen takana, voiko saada lomauupumisen?! Pakata. siivota, matkustaa, pakata, siivota, olla siinä sivussa sosiaalinen ja myönteinen. Sitäpäitsi töpeksin toisella reissulla päivämäärästa, joka paljastui kun olimme matkalla satamaan ns tukka putkella ja huomasin että lähtö on vasta seuraavana iltana... Ööh, hauska tunnelma autossa kotiin palatessa.  Ostimme pizzat ekan kerran pariin vuoteen. Nyt on sitten reissut suoritettu tältä erää ja puolitoista viikkoa aikaa palautua. Luojan kiitos että voin itse päättää milloin aloitan työt, no ainakin periaatteessa, vaikka sen huomaa kyllä nopeasti maileista ja puheluista milloin jengi on palaillut arkeen. Kesän kuluessa monet ovat olleet kovin käärmeissään sateisesta ja kylmästä säästä mutta minua stressaa enemmän kun joudun mukautumaan muitten aikatauluun tai siis sopimaan milloin tavataan, syödään ym. Kivaahan se on tavata sukulaisia ja tuttuja mutta se ...

Olen päättänyt että vähintään kerran vuodessa luen romaanin suomen kielellä. Joskus sitä tapahtuu usemminkin mutta vähintään kerran. Viime kesän jälkeen aloitin lukemaan Katja Ketun kirjoittaman "Kätilo" jota suositeltiin kirjakaupassa. Alku oli todella sitkeää, en tahtonut päästä tarinaan sisälle millään. Sitten joulun maissa otin uuden otteen kirjasta ja tarina tuntui aivan erilaiselta ja kiinnostavalta. Varsinkin kun näin kirjailijan kuvan netissä ajattelin heti että tälta se päähenkilö näyttää. Tämä tarina pitää melkein lukea kahteen kertaan jotta omaksuu mitä alkusivun rivit tarkoittavat. Tarina ei tietysti ole historiallisesti dokumentoitu mutta puhuttelee siitä huolimatta, ehkä tyypillistä minulle että sotakoira Hilman kohtalo tuntui extra pahalta. Täta kirjaa lukiessa tuli myös mieleen kun yksi mieshenkilö tuli puhuttelemaan minua ja tätiäni vanhusten talon edustalla viime kesänä ja kysyi että olemmeko Sevettijärvelta. Veljeni joka oli ollut siellä Lapinvaelluksellaan...