Falukorv ei ole syötäväksi kelpaava mutta en satsaisi siihen myöskään joulutunnelman kohottajana.
perjantai 29. marraskuuta 2013
lauantai 16. marraskuuta 2013
Marraskuu
Tältä näyttää marraskuu meidän horisontista. Kaikki ei yhtä onnekkaita sään suhteen joten on aihetta lahjoittaa muutama lantti Filippiineille. Monet järjestöt keräävät rahaa hätää kärsiville ihmisille mutta on syytä muistaa että myös eläimet kärsivät entistä enemmän katastrofitilanteissa. WSPA:lla on nyt kampanja joka kohdistuu Filippiinien hirmumyrskystä kärsiville eläimille.
Linkki WSPA sivulle: http://www.wspa-international.org/
Linkki WSPA sivulle: http://www.wspa-international.org/
Kärsällään
Suomen Sydänliiton ravitsemis (sic!)asiantuntija Tuija Pusa toteaa Ilta-Sanomissa
"Painoaankin tarkkaileva voi nauttia ravitsemusasiantuntijoiden mukaan alkoholia pikkujouluissa kohtuudella."
Entäs me muut, voidaan nauttia kohtuuttomasti? Hyvä tietää.
Sioista ei ollut puhetta mutta: Tänään näimme aivan tuoreita kärsän jälkiä metsässä. Epäilen että alueen oli myllännyt suurperheellinen nasse poikineen ja tyttärineen kynnettyn alan perusteella. Kuvassa näkyy mikroskooppinen osa öisistä kaivauksista (ja valokuvaajan pieni pää).
"Painoaankin tarkkaileva voi nauttia ravitsemusasiantuntijoiden mukaan alkoholia pikkujouluissa kohtuudella."
Entäs me muut, voidaan nauttia kohtuuttomasti? Hyvä tietää.
Sioista ei ollut puhetta mutta: Tänään näimme aivan tuoreita kärsän jälkiä metsässä. Epäilen että alueen oli myllännyt suurperheellinen nasse poikineen ja tyttärineen kynnettyn alan perusteella. Kuvassa näkyy mikroskooppinen osa öisistä kaivauksista (ja valokuvaajan pieni pää).
![]() |
Aito sikajuhla vai lieneekö vallan pikkujoulut? |
perjantai 15. marraskuuta 2013
Holotna
Luoja kiitos että lämpömittarin lukemat eivät ole vielä kovin montaa pykälää nollan alapuolella, siitä huolimatta osaan kunniottaa takan lämpöä kun sitä on tarjolla. Nyt puhun siis takasta en mistään modernista aneemisesta kaminasta. Tämä ei anteeksi pyytävä takka vaati huomiota lounaspaikassa pari päivää sitten. Voin vakuutta että se toimi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Vain kiven heiton päässä ajanlaskussa eli runsas kuukausi sitten oli vielä valoisia päiviä, tässä todiste siitä. Että corona yltyisi syksyn ...
-
Kyllä on ihailtavaa kun käyttää junaa eikä lennä kotimaan matkoilla ja CO2 kompensoi kun syö ravintolassa. Mutta kysyn; minkä h-vetin takia ...
Tunnisteet
Ajanvietto
(9)
Am I here?
(8)
Joulu
(8)
Tyylinäyte
(8)
Viini
(8)
Cost and benefit analysis
(7)
hölmöt liikenteessä
(7)
linnut
(7)
Vanhoja syntejä
(6)
Blossom
(5)
Perheasiat
(5)
Tosi löytö
(5)
Amatöörit asialla
(4)
Harmittava takaisku
(4)
Sosiaalinen kanssakäynti
(4)
kirjat
(4)
Fellow travellers
(3)
Finnish style
(3)
Nostalgia
(3)
Oletko Suomessa?
(3)
Pohjasakkaa
(3)
Ruoka
(3)
Sevettijärvi
(3)
asenteet
(3)
eläinten olot
(3)
hölmöt turistit
(3)
kukat
(3)
media
(3)
Aktivismi
(2)
Amaryllis
(2)
Amygdala
(2)
Hurja meno
(2)
Hyvää safkaa
(2)
Joulumieli
(2)
KRAV
(2)
Koirat
(2)
Kulutuksen hurmiossa
(2)
Lappi
(2)
Moraalin vartiat
(2)
Puutarha
(2)
adventti
(2)
cost and benefit
(2)
joulumusiikki
(2)
joulun alla
(2)
kaivos
(2)
muotisana
(2)
talitintti
(2)
turismi
(2)
Flash back
(1)
Itkupilli
(1)
Juhannus
(1)
Kotikatsomo
(1)
Lomalla
(1)
Lost but not found
(1)
Luomu
(1)
Suomikuva
(1)
Turkis
(1)
aate
(1)
ammuskelu
(1)
anarkisti
(1)
animal rights
(1)
chardonnay
(1)
covid-19
(1)
eläinoikeus
(1)
jalostus
(1)
joulupöytä
(1)
joulutähti
(1)
kaamos
(1)
kalastus
(1)
liikenne
(1)
lintulaudalla
(1)
metsästys
(1)
moka
(1)
musiikki
(1)
nettikauppa
(1)
pesintä
(1)
sanahelinä
(1)
sanahirviö
(1)
sananvapaus
(1)
taide
(1)
tankero
(1)
uudet tuulet
(1)
zoomkulttuuri
(1)
Öland
(1)